Hyppää pääsisältöön

12.10.2023

Kuva
Kapellimestari Ville Matvejeff. Kuva Jiri Halttunen
Jyväskylä Sinfonian pitkäaikainen ylikapellimestari ja nykyinen taiteellinen neuvonantaja Ville Matvejeff päättää kautensa orkesterin parissa konsertissa keskiviikkona 25.10. teatteritalossa klo 19.

Vuonna 2014 alkanut yhteistyö saa arvoisensa päätöksen komean ohjelmiston myötä.

Konsertin solistina nähdään viulisti Petri Aarnio, joka vuonna 2011 tilasi itselleen viulukonserton Ville Matvejeffilta, ihastuttuaan tämän rikkaan soittimelliseen instrumentinkäsittelyyn. Viulukonsertto kantaesitettiin Helsingin Musiikkitalon avajaisissa samana vuonna. Nyt Aarnio saapuu esittämään teoksen illan konserttiin.

Konsertin avausnumerona on Richard Wagnerin Tristan & Isolde -oopperan Prelude und Liebestod, jonka Matvejeff on sovittanut pienemmälle orkesterille. Toisella puoliajalla kuullaan Paul Hindemithin Mathis der Maler, joka on samannimisen oopperan sävelmateriaalista tehty sinfonia.


Orkesterin tuleva ylikapellimestari julkistetaan ennen konserttia

Vanha ja uusi kohtaavat konsertti-iltana, kun myös Jyväskylä Sinfonian tuleva ylikapellimestari saapuu paikalle. Ennen konsertin alkua järjestettävässä yleisötilaisuudessa Ville Matvejeff esittelee seuraajansa yleisölle. Tilaisuus pidetään teatteritalon lämpiössä klo 18 ja on suunnattu ensisijaisesti illan konsertin yleisölle.

Lue lisää Kiitos ja kumarrus -konsertista

Liput:
Versonraitin lippumyymälä
Lippu.fi

Lisätietoja: 
viestintä- ja hallintopäällikkö Jenni Hakola
p. 0400 640 109 
jenni.hakola [a] jyvaskyla.fi