Hyppää pääsisältöön

29.7.2024

Kuva
Auto ajaa Harjulla Secto Rally Finland 2022. Kuva AKK Sports Oy
Tällä viikolla FIA:n MM-rallisarjan yhdeksäs osakilpailu, Secto Rally Finland ajetaan jälleen Jyväskylän seudulla. Kilpailu ajetaan jo 73. kertaa, mutta Jyväskylän seudulla ajettava kisa on isännöinyt MM-sarjaa jo itseasiassa useammin, kuin mikään muu sarjan tapahtuma koskaan.

Tiedote: AKK Sports Oy

FIA:n rallin MM-sarjan käynnistymisestä 1973 saakka Jyväskylässä ajettava kisa on kuulunut MM-kalenteriin lukuun ottamatta vuotta 1995. Vuonna 2020 kisa jouduttiin jättämän väliin koronapandemian vuoksi, kuten moni muukin tapahtuma.

Näin ollen tällä viikolla ajetaan Jyväskylässä ja ympäristössä MM-rallia tasan 50:ttä kertaa! Kilpailu ajetaan 1.-4.8.2024.

Ennätys osanotto

Secto Rally Finland on tänä vuonna houkuttanut runsaimman osanottajajoukon vuosikymmeneen, 80 kuljettajaa 28 eri maasta. Kilpailun osanottajajoukossa on hyvä edustus kaikissa luokissa, Rally 1 -luokan autoja on mukana kymmenen – Toyota Gazoo Racing WRT on mukana peräti 5 autolla. WRC2-luokassa on kuljettajia 31 ja WRC3 luokassa 22, joista 17 ajavat omassa Junior WRC-sarjassaan. Junior WRC-sarjan kisaan osallistuu myös AKK:n nuori nouseva tähti, Flying Finn Future Star Leevi Lassila, joka sai kilpailun autoineen ja tiimipalveluineen palkinnoksi kevätkauden Ralli SM -sarjan ohessa järjestetyn karsinnan myötä.

Ilmaistapahtuma satamassa ja Paviljongilla keskiviikkona

Kilpailu käynnistyy Jyväskylän satamasta lähtöseremonioilla keskiviikkoiltana. Yleisölle ilmainen tapahtuma käynnistyy klo 16:30. Noin klo 16:55 katseet kannattaa suunnata ylös, sillä ilmavoimien taitolentoryhmä, Midnight Hawks esiintyy Jyväskylän taivaalla. Klo 17:15 rallikansa herkuttelee musiikilla, kun Robin esiintyy ilmaiskonsertissa kilpailun lähtölavalla, Jyväskylän satamassa. Konsertti ja koko lähtöseremonia on yleisölle ilmainen.

Robinin esiintymisen jälkeen päästään seuraamaan MM-sarjan tähtikuljettajien tutustumista suomalaisiin perinnelajeihin – luvassa on mm. eukonkantoa, pienellä rallitwistillä. Kuljettajat jakavat lapsille myös nimikirjoituksia ‘Kids Corner’ -alueella, tapahtumassa on jaossa lapsille omat nimmarivihkot tähän tarkoitukseen. Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto julistaa kilpailun avatuksi ja ensimmäinen kilpailija ylittää lähtölavan klo 19.00. Tervetuloa mukavaan perheiltaan Jyväskylän Satamaan!

Ralliareenat – helposti tavoitettavat katselualueet yleisölle

MM-sarjan kuljettajille on Jyväskylän seudulla tarjolla yhdeksi parhaista Suomen MM-rallin reitistä mainittu kilpailureitti. Mukana on legendaarisia erikoiskokeita, mm. täysimittainen 33 kilometrinen Ouninpohja. Erikoiskokeiden kuninkaaksikin tituleerattu Ouninpohja on mukana uusien virtuaalishikaanien myötä, jolla pystytään pitämään gladiaattoreiden vauhdit kurissa maailman nopeimpiin kuuluvilla ralliteillä.

Vaikka avausseremoniat käsitellään jo keskiviikkona, kilpailuvauhtiin päästään torstai-iltana, Jyväskylän keskustan kupeessa Harjulla. Harjulla ajetaan myös perjantai-iltana. Perjantaipäivä avataan Laukaassa, josta jatketaan kisan täysin uudelle erikoiskokeelle, Saarikkaalle Äänekoskella. Sitten kutitellaan legendoja Myhinpäällä ja käydään loikkimassa Ruuhimäessä. Sekä Saarikkaalla että Ruuhmäessä on yleisölle tarjolla erityinen helposti saavutettava ralliareena huippupalveluin ja joille molemmille löytyy bussikuljetukset Jyväskylän keskustasta ja Saarikkaalle myös Äänekoskelta. Laukaa-Saarikas-Myhinpää-Ruuhimäki -nelikko ajetaan Pavijongin päivähuollon jälkeen vielä toiseen kertaan.

Lauantaina ajetaan kahteen kertaan tutut Västilä, Päijälä ja Ouninpohja. Päivähuolto on Jyväskylän Paviljongilla. Ouninpohjasta löytyy myös ralliareena, Secto/Skoda Areena.

Sunnuntaina ajetaan kaikkiaan neljä erikoiskoetta, Sahloinen-Moksi kahteen kertaan, sekä Laajavuoren erikoiskoe, joista jälkimmäinen päättää kisan Wolf Power Stagena, jossa on jaossa bonuspisteitä kilpailijoille ja yritys aina sen mukaista. Laajavuoren erikoiskokeella ylseiöä palvelee Laajis Areena. Palkintojenjakoseremonia on yleisölle maksuton ja se järjestetään Jyväskylän satamassa klo 15.00 alkaen.

Jyväskylä kuhisee jo ralliväkeä, sillä tiimit ovat jo saapuneet rakentamaan huoltopilttuitaan Paviljongille. Tänään maanantaina huoltoparkki avattiin kaikille kilpailijoille klo 12, ja reittiin tutustuminen käynnistyy tiistaiaamuna. Yleisölle pääsy Paviljongin huoltoalueelle avataan keskiviikkona klo 15.00. Sisäänpääsy on keskiviikon veloitukseton ja huipentuu illan lähtöseremoniaan.

Tiimissä 4500 intohimoista rallintekijää

Kuukausien suunnittelu ja valmistelu on nyt lakikohdassaan, mutta vielä on paljon työtä edessä Secto Rally Finlandin läpisaattamiseksi.

Kilpailunjohtaja Kai Tarkiainen on jo nyt helpottunut, mutta vielä ei ole aika hellittää:

"Ralliviikon pyörähtäessä käyntiin tunnelma on aina erityinen. On hienoa nähdä tehtyjen suunnitelmien realisoituminen, mutta nyt kuitenkin vasta pieni osa työstä on tehty – koko ralli on vielä edessäpäin!”

”Secto Rally Finlandia ei olisi olemassa ilman tätä tekijätiimiä, joka on viime päivinä työskennellyt yötäpäivää, että ollaan päästy tähän pisteeseen. Huoltoparkki, HQ, turvallisuusorganisaatio ja EK-järjestäjät, järjestyksenvalvonta… ilman näitä noin 4500 intohimoista rallin ystävää, vapaaehtoisia ja alan ammattilaisia, tämä kilpailu ei olisi mahdollinen.”

”Vaikka en itse kilpailunjohtajan tehtävissä paljon pysty osallistumaan spektaakkeliin katselijana, olen varma että vuoden 2024 kisa tulee olemaan yksi parhaista koskaan. Meillä on erinomainen osallistujalista, jossa mukana on kolme suomalaista huippuautoilla. Lisäksi mukana on peräti kolme lajin maailmanmestaria – yksi niistä meidän oma Kalle Rovanperä. Mielenkiintoista seurattavaa on myös ensikertaa rally1-luokassa ajava Sami Pajari, joka sai kisaan alleen Toyotan.

Hyvät osallistujamäärät myös luokissa WRC2 ja WRC3 täydentävät listan. Meillä on ilo tarjoilla heille tämä upea reitti, joka tarjoaa niin uutta kuin vanhaakin hyvässä helposti katsojien saavutettavassa paketissa.”

”Me olemme valmiita, ei muuta kuin ralliviikko käyntiin!”

Lisätietoja: 

https://sectorallyfinland.fi/

Viestintä: 
Terhi Heloaho, lehdistöpäällikkö
[email protected]
040 6822662

Asiasanat: