Hyppää pääsisältöön

Voit suodattaa hakutuloksia valitsemalla halumiasi suodattimia haun yhteydestä.

Jva:n asiakaspalvelu suljettu ke 14.2.2024

Jva:n asiakaspalvelu on suljettuna keskiviikkona 14.2.2024.
OmaJVA palvelee normaalisti.
OmaJVA:n kautta pääset tekemään palvelupyynnöt sekä huoltoyhtiöiden vikailmoitukset. https://oma.jva.fi/
Asiasanat:  
jva
Kuva
Ihmisiä jäällä retkiluistelmassa, taustalla silta ja kerrostaloja. Kuva Jaana Pinson

Nuoret ovat tyytyväisiä alueelliseen ja liikkuvaan nuorisotyöhön Jyväskylässä - kiusaamista nuorisotiloilla havaitaan vain vähän

Kunnallisen nuorisotyön osaamiskeskus Kanuuna on kerännyt vuosittain nuorisotilojen käyttäjiltä palautetta nuorisotyöstä. Jyväskyläläiset nuoret kertovat havainneensa kiusaamista nuorisotiloilla vähemmän kuin suurissa kaupungeissa keskimäärin.

Vuonna 2023 nuorisotilojen käyttäjille suunnattuun kyselyyn vastasi Jyväskylässä 404 nuorta.

Kuva
Nuoret istuvat sohvalla pelaten videopeliä, kuvassa nuorten selät näkyvissä. Kuva Juulia Puurunen

Taideapteekin keväässä tanssia, elokuvia, yhteislaulua ja paljon muuta

Taideapteekin kevään esite tarjoaa jälleen senioreille kulttuuriohjelmaa, jota löytyy monipuolisesti ympäri Jyväskylää.

Esitteeseen on koottu kattavasti Jyväskylän kaupungin, Keski-Suomen hyvinvointialueen sekä muiden toimijoiden ikääntyneille suuntaamaa ohjelmistoa.

Asiasanat:  
taideapteekki
ikääntyneet
jyväskylän kaupungin kulttuuripalvelut
Kuva
Energia-yhtyeen viisi jäsentä ryhmäkuvassa. Kuva Jyväskylän kulttuuripalvelut

Jyväskylän kaupunki on kaupallistanut innovaationsa ulkovalaistuksen tilannekuvatyökalusta

Jyväskylän kaupunki on kehittänyt ulkovalaistuksen ylläpidon ja investointien ohjaamiseen tarkoitetun tilannekuvatyökalun. Uudeksi kumppaniksi ja työkalun jatkokehittäjäksi on valittu Jyväskylässä toimiva C2 SmartLight Oy. Työkalun kaupallinen julkistaminen tehtiin Paviljongissa järjestettyjen Jyväskylän sähkömessujen yhteydessä.

Ulkovalaistuksen ylläpidossa muutos kaasupurkauslamppuja käyttävistä valaisimista led-valonlähteisiin on valtava.

Kuva
Katuvalaistus Jyväskylän Yliopistonkadulla. Kuva Jiri Halttunen

Jyväskylän kaupunginhallituksen päätöksiä 5.2.2024 olleesta kokouksesta

Jyväskylän kaupunginhallitus hyväksyi kokouksessaan mm. sisäisen pankin päivitetyt ohjeet. Lintukankaan ja Nisulankadun kaavat etenevät valtuustoon.

Jyväskylän kaupungin avaava tase 1.1.2023

Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy hyvinvointialueuudistuksesta a

Asiasanat:  
hallitus
kaupunginhallitus
Kuva
Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan nuija. Kuva Jaana Pinson

Liikuntainfon palvelut siirtyvät Monitoimitalon katutasoon 5.2. alkaen

Liikuntainfo löytyy jatkossa Monitoimitalon B1-sisäänkäynnin vierestä.

Jyväskylän kaupungin liikuntapalvelujen asiakaspalvelupiste Liikuntainfo on palvellut liikuntapalvelujen asiakkaita tähän asti Monitoimitalon 2.

Asiasanat:  
liikunta
liikuntainfo
liikuntapalvelut
monitoimitalo
hippos-halli
Kuva
Sinisen juoksuradan ratanumerot. Kuva Jaana Pinson

Neuleiltoja Veturitalleilla toukokuun loppuun asti

Jyväskylän Veturitalleilla, Kahvila Kiskon yhteydessä järjestetään rentoja ja vapaamuotoisia neuleiltoja keskiviikkoisin klo 17 – 19 toukokuun loppuun asti.

Illat ovat tarkoitettu 13–29 -vuotiaille käsitöiden harrastajille, jotka neulovat, virkkaavat ja tekevät esimerkiksi kirjontatöitä.

Asiasanat:  
veturitallit
Kuva
Kutimet, lankaa. Kuva Jaana Pinson

Jyväskylän englanninkielisiin ohjelmiin hakijaryntäys

Syksyllä 2024 alkavat Jyväskylän yliopiston ja Jamkin englanninkieliset maisteri- ja tutkinto-ohjelmat houkuttelivat jälleen hakijoita.

Jyväskylän englanninkielisten ohjelmien suosio jatkuu vahvana. Tammikuun 17.

Asiasanat:  
opiskelijakaupunki
yhteishaku
Jyväskylän yliopisto
Jyväskylän ammattikorkeakoulu (JAMK)
jamk
Kuva
Ihmiset kiipeilevät Jyväskylä-kirjaimilla talvella. Kuva Tero Takalo-Eskola

Tonttien hintoja ja luovutusperiaatteita tarkistetaan Jyväskylässä

Tiistaina 6.2.2024 kaupunkirakennelautakunnan käsittelyssä ovat kaupungin tarjoamien tonttien vyöhykehinnasto sekä luovutusperiaatteet, joihin esitetään päivityksiä. Käsiteltävänä on lisäksi useita kaavamuutoksia eri puolilta Jyväskylää sekä lausunto Palokanorren liikenneolosuhteiden kehittämisestä.

Jyväskylän kaupungin tarjoamien asuntotonttien vyöhykehinnat vahvistetaan vuosittain kaupunkirakennelautakunnassa.

Asiasanat:  
kaupunkirakennelautakunta
Kuva
Näkymää asuinalueelle metsän keskeltä. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

www-tilasto tammikuulta 2024

Tammikuun käyntitilastojen mukaan presidentinvaalit kiinnostivat Jyväskylässäkin. Sinfonian konsertit saivat uuden esitysympäristön ja kiinnostus konsertteja kohtaan myös verkossa lisääntyi. Kaupunginteatterin näytelmät kiinostivat, samoin Linkin hinnat. Varhaiskasvatuksen verkkoasiointi ja lakkouutiset olivat myös käytyjä sivuja.

- Sivun katseluita kaupungin pääsivustolla yhteensä: 548 448, noin 120 000 eneemmän kuin edellisessä kuussa

Asiasanat:  
www
tilasto
Kuva
Tilastokäppyröitä. Kuva Jyväskylän kaupunki

Jyväskylän Hippoksen harjoitusjäiden ja kilpahallin tilojen kuntotutkimukset käynnistyneet

Jyväskylän Hippoksella Hipposhallin alakerrassa ja LähiTapiola Areenan päädyssä sijaitsevissa jääurheilun harjoitustiloissa tehtävät kuntotutkimukset ovat käynnistyneet. Tutkimukset käynnistyivät viikolla kolme ja jatkuvat viikolle 12 saakka.

Tällä ja ensi viikolla tiloissa tehdään Hipposhallin alakerrassa ja kilpahallin Minijään päädyssä rakennetutkimuksia, jolloin rakenteiden ava

Asiasanat:  
hippos
harjoitusjäähalli
jäähalli
sisäilma
sisäilmasto (ilmasto)
tutkimus
Kuva
Harjoitusjäähallin sisäänkäynti. Kuva Hannu Rainamo

Jyväskylän keskustassa on edullisinta pysäköidä pysäköintitalossa – lyhytaikainen pysäköinti kadun varressa edelleen edullista

Pysäköinti ei ole koskaan täysin ilmaista, sillä pysäköintialueiden rakentamiseen ja kunnossapitoon liittyy aina kustannuksia. Jyväskylässä pysäköinnin hinnoittelua ei ole muutettu yli kymmeneen vuoteen. Viimeisin muutos on vuodelta 2011. Kustannustaso on kuitenkin tuona aikana noussut. Jyväskylän keskustan kadunvarsipysäköinnin hinnat muuttuvat ja alueet laajenevat 1.2.2024 alkaen.

Pysäköintiä Jyväskylän keskustassa ohjataan muun muassa hinnoittelun ja kaupunkisuunnittelun keinoin.

Kuva
Autoja pysäköitynä peräkkäin kadunvarteen talvella. Kuva Satu Leinonen

Jyväskylän seudun joukkoliikennelautakunnan päätöksiä 25.1.2024

Jyväskylän, Laukaan, Muuramen, Äänekosken, Petäjäveden, Hankasalmen ja Toivakan yhteinen joukkoliikennelautakunta kokoontui 25.1. Jyväskylässä.

Joukkoliikennelautakunta hyväksyi kokouksessaan 25.1.2024 asiat 1-5 ja 7 esityslistan mukaisesti.

Asiasanat:  
joukkoliikennelautakunta
kokous
päätös
Kuva
puheenjohtajan nuija pöydällä. Kuva Kristiina Pentikäinen

Joukon johdolla kurkistus kulissien taakse

Käyttöpäällikkö Jouko Piilosella on pitkä teatteriura takanaan teatterin näyttämö- ja käyttöpäällikkönä. Vuosien varrelle mahtuu jos jonkinmoista tapahtumaa ja läheltä piti -tilannettakin. Jouko jos kuka tietää, mitä kaikkea näyttämön takana tapahtuu, mitä me tavalliset teatterissa kävijät emme edes huomaa.

Kaupunginteatterin peruskorjaus tietää teatterin henkilökunnalle kiireisiä ja kiinnostavia päiviä.

Asiasanat:  
uratarina
osaaja
rekrytointi
Kuva
Hymyilevä mies teatterin lavasteiden luona. Kuva Satu Kivistö

Sydänääniä - Punkin sykettä keskellä Suomea 1977-1992 3.2.-28.4.2024

Aalto2:ssa 3. helmikuuta avattava Sydänääniä -näyttely avaa punkin varhaisvuosia keskellä Suomea. Näyttelyssä esitellään yhtyeitä, aktiivisia toimijoita ja pienlehtiä. Mukana on punkin isoja, tunnettuja nimiä sekä myös pienempiä tekijöitä.

Punk rantautui Suomeen 1970-luvun lopulla ja iski lujaa nuorisoon. Nopeasti se valtasi myös sydänmaat, missä rock’n’roll oli harvinaista.

Kuva
Kuvan etualalla laulaa punkkari mikrofonia pidellen. Hänen vieressään toinen punkkari soittaa kitaraa. Kuva Pekka Rajamo

Haasta ajatteluasi! Selvitä miltä työurasi tulevaisuus näyttää

Etsitkö töitä? Oletko miettinyt mitä sinun työurallesi voisi vielä mahtua? Me tiedämme missä on töitä ja miten näille aloille voi kouluttautua.

Jos omalla alallasi ei ole juuri nyt työpaikkoja, voisitko ajatella tekeväsi jotain muuta työtä sillä aikaa, kun ajat muuttuvat?

Kuva
Henkilö levittää käsiään graafisen soikion sisällä

Jyväskylän kulttuuripalvelut tarjosi kulttuurielämyksiä yli 53 000 osallistujalle vuonna 2023

Jyväskylän kulttuuripalvelut -yksikön toteuttamiin palveluihin osallistui viime vuonna 53 400 kaupunkilaista. Yli tuhat toteutettua esitystä ja tilaisuutta tavoitti kaiken ikäisiä asukkaita eri puolilla kaupunkia järjestetyissä kulttuuritapahtumissa ja -toiminnoissa. Palvelut kohdentuivat erityisesti lapsiin, perheisiin ja ikääntyneisiin.

Lasten- ja nuortenkulttuuri tavoitti 38 000 osallistujaa

Lapsille, nuorille ja perheille suunnattuihin Lasten Lystin kulttuuriesityksiin os

Asiasanat:  
jyväskylän kaupungin kulttuuripalvelut
Kuva
Yleisöä puistossa katsomassa teatteriesitystä. Kuva Miia Lyyra

Konnegroup aloittaa Jyväskylän Lintukankaan alueen ensimmäisen tuotanto- ja toimitilan rakentamisen loppukesästä 2024

Kuljetusalan yritys, logistiikka- ja bioenergiapalveluita tarjoava Konnegroup aloittaa Jyväskylän Lintukankaan alueen ensimmäisen tuotanto- ja toimitilan rakentamisen tavoitteen mukaan loppukesästä 2024. Lintukankaalle sijoittumispäätöksen tehnyt yritys on varannut näkyvän paikan VT4 varresta.

-    Liikenneyhteydet ja liiketoiminnallemme keskeinen sijainti olivat tärkein valintaperuste, Jyväskylä ja moottoritien läheisyys Lintukankaalla o

Kuva
Konnekuljetuksen rekat ulkona rivistössä. Kuva Konnegroup