Hyppää pääsisältöön
Kuva
Kaukolan naisen ja miehen kansallispuvut, Vuorelma. Kuva Vuorelma
Pääsisältö

Kaukolan miehen puku on yksi Suomen vanhimmista kansallispukumalleista. Ensimmäisen kerran se on julkaistu Koti- ja Yhteiskunta-lehden liitteessä v.1899 ja uudelleen Theodor Schvindtin kansallispukuvihkossa v.1902. Kolmannen kerran puku on esitelty Tyyni Vahterin kirjassa Suomalaisia kansallispukuja v.1950.

Pukumalli on koottu Suomen kansallismuseon kansanpukuaineiston mukaan.

Kuva
Kaukolan naisen ja miehen kansallispuvut, Vuorelma. Kuva Vuorelma

Paita

Paidan etuhalkion sulkee pieni hopeasolki.

Housut

Suorat pitkät housut ovat luonnonruskeaa sarkaa.

Liivi

Liivi eli tankki on mustaa sarkaa. Malliltaan se on suora. Reunoja kiertää villalangasta kierretty punos, koittana, samoin kädenteitä. Pääntiellä ja taskunsuissa on säämiskäreunake. Pääntiellä molemmin puolin on pienet kelta-punainen tupsut. Liivi suljetaan edestä hakasparilla, jonka alla on säämiskälaput.

Viitta

Viitta on samaa luonnonruskeaa sarkaa kuin housut. Taskujensuissa on villalankakirjontaa, kaulus ja taskujensuut on reunustettu nahalla. Pääntiellä molemmin puolin on villalankatupsu.

Päähine

Päähine on leveälierinen korkeapesäinen huopalääppä. Pesän juurta kiertää leveä samettinauha heloineen.

Koru

Pieni, hopeinen rengassolki.

Sukat ja jalkineet

Sukat ovat mieluiten tummat.

Jalkineina käytetään upokkaita, supikkaita tai yksinkertaisia mustia kenkiä.

Lähteet

Helmi Vuorelma Oy. 1978. Tuotekuvasto. Kansallispukuja. Lahti. Värivalokuva puvusta, 11.
Helmi Vuorelma Oy. 1982. Tuotekuvasto. Kansallispukuja. Lahti. Värivalokuva puvusta, 9.
Helmi Vuorelma Oy. 1987. Tuotekuvasto. Kansallispuku kuvasto. Värivalokuva ja kuvateksti puvusta, 50.
Helmi Vuorelma Oy. 1991. Tuotekuvasto. Vuorelman kansallispukuja. Värivalokuva ja kuvateksti puvusta, 27.
Hokkanen, Leena 1985. Kaukolan pojan kansallispuku. Kotiteollisuus 6/1985, 51.
Lehikoinen, Leena-Liisa & Puhakka, Mervi (toim.) 1994. Kansallispukuja Suomesta. Saarijärvi. Värikuva ja kuvateksti puvusta, 66-67.
Pursiainen, Leena & Repo, Jaakko & Toiviainen, Martta & Torkkeli, Jorma (toim.) 1982. Karjalaisia kansallispukuja nykyisestä Etelä-Karjalasta, Laatokan Karjalasta ja Kannaksen Karjalasta. Porvoo.
Schvindt, Theodor 1913. Suomen kansanpukuja. I Karjala. Helsinki.
Swartz-Rydberg, Eva & Solbacka, A. 1984. Suomalaisia kansallispukuja ja saamelaisia kansanpukuja kuvina. Helsinki. Värivalokuva ja kuvateksti puvusta, 78- 79.
Vahter, Tyyni (toim.) 1950. Suomen kansallispukuja. Kuvia ja ohjeita käyttöä varten. Porvoo.

Alasivu

Pukua myy
Suomen Perinnetekstiilit Oy
Kisällinkatu 5, 2 krs, 15170 Lahti
[email protected], puh. 046 922 8400 
www.vuorelma.net