Sakkolan ja Raudun naisen kansallispuku
Pukua myy
Sivun kuvat:
© Helmi Vuorelma Oy
Tyyni Vahter on suunnitellut Sakkolan ja Raudun naisen kansallispuvun vuonna 1948. Puvun mallina olivat Kansallismuseon Raudun ja Sakkolan pitäjien samantapaiset kansanpuvut.
Paita
Valkoisessa paidassa on pieni hapsullinen rekko ja punaisella kirjottu pieni pystykaulus.
Hame
Pukuun kuuluu vaihtoehtoisesti kaksi palttinasidoksisesta villakankaasta valmistettua hartuushametta. Hame on joko tummansininen punaisin hartuuksin tai mataranpunainen sinisin hartuuksin. Hartuusosa on reunustettu punavalkoisella nauhalla. Sinisessä hameessa on punainen verkahelmus ja punaisessa hameessa on raidallinen helmus.
Esiliina
Esiliinassa on kudotut raidat ja hapsut helmassa. Esiliina solmitaan vyötärölle pirtanauhalla.
Päällysvaatteet
Takki on valkoista sarkaa ja siinä kirjailua pääntiellä ja kauluksessa.
Päähine
Aikuiset naiset voivat käyttää päähineenä on runsaasti kirjottua harakkaa eli sorokkaa tai nappimaista pienoishuntua.
Tytöt käyttävät nastallista säppäliä.
Koru
Pukuun kuuluu pieni hopeinen paljinsolki.
Sukat
Valkoiset sukat.
Jalkineet
Jalkineina käytetään värjäämättömästä nahasta valmistettuja lipokkaita.
Kirjallisuus
Helmi Vuorelma Oy. 1978. Tuotekuvasto. Kansallispukuja. Lahti. Värivalokuva
Helmi Vuorelma Oy. 1982. Tuotekuvasto. Kansallispukuja. Lahti. Värivalokuva
Helmi Vuorelma Oy. 1987. Tuotekuvasto. Kansallispuku kuvasto. Värivalokuva ja kuvateksti
Helmi Vuorelma Oy. 1991. Tuotekuvasto. Vuorelman kansallispukuja. Värivalokuva ja kuvateksti
Helmi Vuorelma Oy. 1999. Tuotekuvasto. Kansallispuku juhlistaa läpi elämän. Värivalokuva
Hokkanen, Leena 1991. Karjalaisten kansallispukujen nyplätyt pitsit -ohjeita nyytinkien nyplääjille. Saksa. Mustavalkoinen valokuva ja teksti
Kauhanen, Sylvi (toim). 1952. Kansallispukuja. Sisältää 50 suomalaisen kansallispuvun värikuvaa. Helsinki. V
Kaukonen, Toini-Inkeri 1985. Suomalaiset kansanpuvut ja kansallispuvut. Porvoo.
Kansanpuku Karjalassa. Tekstiilejä Viipurin museosta 1939. Käsityönmuseon julkaisusarja nro 4. Lappeenranta 1992. Mustavalkoinen valokuva
Lehikoinen, Leena-Liisa & Puhakka, Mervi (toim.) 1994. Kansallispukuja Suomesta. Saarijärvi. Värikuva ja kuvateksti
Pursiainen, Leena & Repo, Jaakko & Toiviainen, Martta & Torkkeli, Jorma (toim.) 1982. Karjalaisia kansallispukuja nykyisestä Etelä-Karjalasta, Laatokan Karjalasta ja Kannaksen Karjalasta. Porvoo.
Schvindt, Theodor 1913. Suomen kansanpukuja.
Vahter, Tyyni (toim.) 1950. Suomen kansallispukuja. Kuvia ja ohjeita käyttöä varten. Porvoo.