Koiviston miehen kansallispuku

Koiviston naisen ja miehen kansallispuvut © Helmi Vuorelma Oy
Pukua myy

Suomen Perinnetekstiilit Oy >

Sivun kuva:
© Helmi Vuorelma Oy

Koiviston miehen kansallispuvun on suunnitellut Tyyni Vahter 1940-luvulla. Puku on vanhoillinen valkosarkainen Länsi-Kannaksen puku, jonka mallina oli Kansallismuseon Koiviston pukuparsi.

Paita

Koristelematon, valkoinen kauluspaita.

Housut

Luonnonvalkoiset sarkahousut ulottuvat polven alapuolelle. Lahkeen suussa on halkio ja lahkeen ympäri kiedotaan palmikoitu ruskeavalkoinen villanauha. Housut voivat olla myös pitkät.

Päällysvaatteet

Pukuun kuuluu luonnonvalkoinen sarkainen takki. Takki on pystykauluksinen vähän helmaa kohti levenevä. Takkia reunustaa punainen nyöri, koittana ja toisella sivulla on tasku. Takki kiinnitetään kolmella mustapunaisella nyöriparilla.

Päähine

Päähineenä on leveäpesäinen, ruskea huopahattu, jonka pesää kiertää tinaheloilla koristettu samettinauha.

Koru

Koru on paidan pääntien halkion sulkeva hopeinen solki.

Sukat

Sukat ovat valkoiset.

Jalkineet

Jalkineina käytetään värjäämättömästä nahasta valmistettuja lipokkaita tai mustia nauhakenkiä.

Kirjallisuus

Helmi Vuorelma Oy. 1978. Tuotekuvasto. Kansallispukuja. Lahti. Värivalokuva puvusta, 5.
Helmi Vuorelma Oy. 1982. Tuotekuvasto. Kansallispukuja. Lahti. Värivalokuva puvusta, 6.
Helmi Vuorelma Oy. 1987. Tuotekuvasto. Kansallispuku kuvasto. Värivalokuva ja kuvateksti puvusta, 53.
Kaukonen, Toini-Inkeri 1985. Suomalaiset kansanpuvut ja kansallispuvut. Porvoo.
Lehikoinen, Leena-Liisa & Puhakka, Mervi (toim.) 1994. Kansallispukuja Suomesta. Saarijärvi. Värikuva ja kuvateksti puvusta, 78-79.
Pursiainen, Leena & Repo, Jaakko & Toiviainen, Martta & Torkkeli, Jorma (toim.) 1982. Karjalaisia kansallispukuja nykyisestä Etelä-Karjalasta, Laatokan Karjalasta ja Kannaksen Karjalasta. Porvoo.
Swartz-Rydberg, Eva & Solbacka, A. 1984. Suomalaisia kansallispukuja ja saamelaisia kansanpukuja kuvina. Helsinki. Värivalokuva ja kuvateksti puvusta, 85.
Vahter, Tyyni (toim.) 1950. Suomen kansallispukuja. Kuvia ja ohjeita käyttöä varten. Porvoo.